Innostu työyhteisötaidoista!

Innostu työyhteisötaidoista!

Hiertävätkö jatkuvat etä- ja lähityön ristiriidat työporukan kesken? Tai tuntuuko luova työ tai asioiden kehittäminen takkuiselta jatkuvien videopalavereiden kautta?

Paisuvatko konfliktit työpaikallanne kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja muiden töksäyttelyt jäävät hiertämään mielen päälle, nyt kun asioita ei päästäkään purkamaan kahvipöydän ääressä normaaliin tapaan? 

Itse uskon ja tiedän, että työyhteisössä innostuminen on jo puolet onnistumisesta ja toisaalta taas tiimin hiertävät välit ja syyttely voivat olla yksi merkittävimmistä tiimin toimintaa ja tuloksellisuutta häiritsevistä tekijöistä. Kehitin tämän verkkovalmennuksen, jotta jokainen pääsisi kehittämään omia työyhteisötaitojaan sekä oivaltamaan asioita itsestään ja muista. Nopeasti muuttuva työarki, monipaikkaisuus ja etätyöt tuovat meille jatkuvasti uusia haasteita, mutta me voimme oppia toimimaan sujuvasti, rakentavasti ja luottamuksellisesti myös haasteiden keskellä ja vahvistaa siten jokaisen tiiminjäsenen onnistumista ja motivaatiota. 

”Valmennus oli huolellisesti suunniteltu ja ammattitaitoisesti toteutettu, osaavan ja miellyttävän valmentajan johdolla.”

Kurssi kehittää omia ja siten koko tiimin taitoja 

Tämä verkkovalmennus sisältää valmennusvideoita, pohtimistehtäviä, oman kehittämisen suunnitelman sekä mahdollisuuden sparrata suoraan kanssani! Valmennuksen hintaan kuuluu 30 min oma henkilökohtainen coaching. Kurssin sisällöt tähtäävät omien taitojen ja sitä kautta koko tiimin taitojen kehittymiseen, yhteiseen onnistumiseen ja tuloksellisuuteen. 

Kurssin teemat ovat: 

1. Coachaava vuorovaikutus – Kun muilla on vaikeaa, miten suhtaudut ja saat asioita silti eteenpäin?

2. Sitoutuminen, motivaatio ja itseohjautuvuus – Mikä sytyttää ja saa toimimaan pitkäjänteisesti asioiden eteen?

3. Luottamus ja psykologinen turvallisuus – Uskalletaanko puhua myös vaikeista asioista niin ettei kukaan kuitenkaan tule teilatuksi? 

Tiesitkö että psykologinen turvallisuus on tiimin tuloksen kannalta jopa tärkeämpää kuin työn merkityksellisyys? 


Kurssilla taklataan tyypillisiä ongelmakohtia 

Kuulostavatko nämä ongelmat tutuilta työyhteisössänne? 

  • Ihmiset eivät uskalla sanoa, mitä ajattelevat, tai sitten he sanovat liian jämäkästi jyräten muita
  • Tiimissä ei uskalleta olla omana itsenään vaan yritetään mukautua liiaksi ja tunnetaan siksi tyytymättömyyttä
  • Jokainen jää oman onnensa sepäksi, kun tuki ja sparraus puuttuvat
  • Tiukassa paikassa oikeat toimintatavat unohtuvat
  • Vastuuta pakoillaan tai ei sitouduta yhteiseen tavoitteeseen ja tulokseen

Kurssin jälkeen tiimiläinen on päässyt oivaltamaan: 

  1. Miksi asiat menevät niin usein solmuun työyhteisöissä sekä miten voisimme keskittyä enemmän ongelmien ratkaisemiseen
  2. Miten jokainen uskaltaisi paremmin olla oma itsensä ja miten kohdata erilaisuutta
  3. Miten uskallettaisiin myös tehdä virheitä ja oppia niistä sekä olla avoimia, myös vaikeiden asioiden äärellä
  4. Mikä meitä motivoi ja miten lisätä motivaatiota koko yhteisön sisällä
  5. Miten paikata luottamusrikkoa pohjaanpalaneen yhteistyön jälkeen


kerron videolla lisää kurssin sisällöstä ja itsestäni


Innostu työyhteisötaidoista! -verkkovalmennus (1-4 henkilöä) nyt 129 € (norm. 159 €)

Innostu työyhteisötaidoista! -verkkovalmennus (5-25 henkilöä) vain 95 € (norm. 159 €)

Mikäli haluat verkkovalmennuksen tiimillesi, jossa on enemmän kuin 25 henkilöä, pyydä erillinen tarjous!

Asiakaspalautteita

”Oivalsin sen, mitä en ollut uskaltanut katsoa silmiin: en useinkaan toimi rakentavasti saatikka ratkaisukeskeisesti vaan oletan, että muutkin haluavat tehdä kuten sanon. En lopulta kysy muilta tarpeeksi, mitä mieltä he ovat. Kiitos innostavasta valmennuksesta!”

”Tieto ja ymmärrys toisia kohtaan lisääntyi.  Valmennus antoi paljon uusia lähestymistapoja asioihin.”

”Ymmärrän paremmin, mistä luottamus työyhteisössä koostuu ja voin omalta osaltani vaalia psykologista turvallisuutta.”

”Ymmärrän omia motivoitumistekijöitä ja otan vastuun ylläpitää omaa motivaatiotani.”

Minna Anttila

Olen taustaltani kauppatieteiden maisteri, sertifioitu ICF Business Coach, Agile HR Practitioner ja ammatillinen johtamisen opettaja. Olen tehnyt HR-johdon ja johtamisen valmentamisen töitä yli 15 vuotta ja toiminut HR-urallani eri teollisuuden aloilla, johtoryhmissä ja tiimijohtajana. Innostamisen ja motivoimisen taitoni on kehittynyt mm. itseohjautuvuutta sekä persoonallisia toimintatyylejä valmentamalla sadoissa organisaatioissa. Uskon ihmisten henkilökohtaisen kasvun ja kehittymisen voimaan! 

Ota yhteyttä